
Ennen varsinaisen agilityn aloittamista kannattaa koiran kanssa harjoitella yhteistyötä ja palkkaamista erilaisen mukavan touhuamisen kautta. Myös useimmilla agilityn pentu- ja alkeiskurssilla käydään ensin läpi koiran motivointia ja muuta agilityssakin tarvittaa peruskoulutuksen teoriaa. Pentu- ja alkeiskursseja järjestävät SAGIn jäsenseurat ja yksityiset koirankoulutusyritykset.
Alkeiskursseille on lähes joka paikkakunnalla enemmän halukkaita tulijoita kuin mitä seurat voivat kursseille ottaa. Useimmilla seuroilla onkin alkeiskurssin pääsyvaatimuksena hyväksytysti suoritettu hallintatesti, jossa mitataan ennen kaikkea koirakon yhteistyötä eri tehtävien avulla. Hallintatestin ideana on saada alkeiskursseille mukaan ohjaajansa hallinnassa olevat, toisiin koiriin ja ihmisiin ystävällisesti tai välinpitämättömästi suhtautuvat koirat.
Alkeiskursseilla opetellaan agilityn perustaitoja sekä tutustutaan esteisiin. Alkeiskurssia seuraa useimmiten seuran järjestämä jatkokurssi, jonka jälkeen seurojen käytännöistä riippuen koirakot jatkavat joko edelleen omana ryhmänään tai heidät sijoitetaan koulutusryhmiin esim. koirakon tason ja säkäluokan mukaan. Agilityssa kannattaa alusta asti käydä osaavien agilityvalmentajien koulutuksissa. Näin varmistat sen, että sekä sinä että koirasi opitte alusta asti oikeat ja koiralle turvalliset tavat suorittaa agilityesteitä.
Seuroissa harrastamiseen kuuluu olennaisena osana myös talkootyö, jonka avulla treeni- ja jäsenmaksut saadaan pidettyä kohtuullisimpina. Talkoita tehdään mm. kouluttamalla muita, olemalla eri tehtävissä kilpailupäivinä sekä pitämällä seuran yhteisiä tiloja siisteinä. Talkoot ovat erinomainen keino päästä tutustumaan seuralaisiin ja sitä kautta mukaan seuran toimintaan.
SAGI:n jäsenseurojen nettisivuilta löytyvät seurojen yhteystiedot.