Vuoden 2017 kilpailut järjestetään 28. - 30.7. Italiassa.

Suomen joukkueeseen pyrkivien koirien tulee olla rekisteröity Suomen Kennelliiton rotukoira- tai koirarekisteriin. Kansallisten kilpailujen tulosten nojalla saavutettu ranking-tulos / kiintiöpaikka määräytyy koiran kansallisessa kokoluokassa, mutta koira osallistuu FCI arvokilpailuun (ml. European Open) FCIn vahvistamassa kokoluokassa. Ohjaajilla tulee olla suomalainen agilitykilpailulisenssi ja heidän pitää asua vakituisesti Suomessa. 

Suomalaisia kilpaili EO-kilpailuissa ensimmäistä kertaa vuonna 2004. Ensimmäisen kerran SAGI valitsi joukkueen EO-kilpailuun vuonna 2009, ja siitä lähtien Suomelta on lähtenyt EO-kilpailuun aina täysi joukkue. 

Suomaista tuomarityötä on arvostettu pitkään maailmalla. EO-kilpailuissa suomalaistuomareista ovat arvostelleet vuonna 2015 Saksassa Anders Virtanen, vuonna 2010 Tšekeissä Kari Jalonen ja vuonna 2006 Luxemburgissa Mia Laamanen. 

EO2017-joukkueen valintakriteerit

EO 2017 -joukkue valitaan kolmessa karsintakilpailuissa, joista jokaisessa koirakko suorittaa 3 rataa. Suoritukset pisteytetään maajoukkuekarsinnoista tutulla tavalla, ja tuloksiin lasketaan kunkin koirakon kaksi parasta rataa kunakin viikonloppuna. 

Karsintakilpailut järjestetään seuraavasti

  • 28.-29.1.2017 Tampere - TAMSK-halli
  • 18.-19.2.2017 Vantaa - Racinel Areena
  • 1.-2.4.2017 Kemi - Junkohalli

Osallistumiskriteerit 

Karsintakilpailuihin saa osallistua kustakin kokoluokasta 160 koirakkoa Sagin agilityrankingin mukaan. Kilpailut otetaan aina täyteen, eli koirakko, joka ei mahdu rankingin 160 ensimmäisen joukkoon, voi silti päästä mukaan, jos rankigin 160 ensimmäisestä koirakosta osa jää pois kilpailusta. Rankingia voit seurata täältä.

Osallistumisoikeus määräytyy rankingin tilanteen perusteella 1 kk ennen kutakin karsintakilpailua. Mikäli koirakko on oman kokoluokkansa 160 ensimmäisen joukossa, tulee ko. koirakon maksaa osallistumismaksu ilmoittautuessaan. Mikäli koirakko ei ole kokoluokassaan rankingin 160 parhaan joukossa, koirakon tulee maksaa osallistumismaksu vasta siinä vaiheessa, jos koirakko mahtuu mukaan kilpailuun. 

Joukkuepaikkojen jakaminen

EO-joukkueeseen valitaan: 

  • Makseissa kunkin viikonlopun 4 parasta koirakkoa
  • Mineissä ja medeissä Tampereen ja pohjoisen kilpailun 3 parasta koirakkoa ja Vantaan kilpailun 4 parasta koirakkoa






EO-joukkueeseen valittavan koirakon tulee vahvistaa viikon sisällä kilpailusta osallistuvansa EO-joukkueeseen. Mikäli koirakko kieltäytyy joukkuepaikasta, paikkaa tarjotaan seuraavalle kyseisen viikonlopun tulosten mukaisesti.

Koirakko voi saavuttaa joukkuepaikan korkeitaan yhdessä karsintakilpailussa, ja joukkuepaikan saavuttanut koirakko jätetään huomioimatta seuraavien karsintakilpailujen joukkuepaikkoja määritettäessä. 

Lisätietoja

kilpailu-tmk (at) agilityliitto.fi

EO-kilpailut kautta aikojen 

  • 2016 Ranska 29.-31.7.2016
  • 2015 Saksa, Rieden, 24.-26.7.2015
  • 2014 Unkari, Taszar, 24.-27.7.2014
  • 2013 Belgia, Neeroeteren, 26.-28.7.2013
  • 2012 Ruotsi, Kristianstad, 29.-30.7.2012
  • 2011 Austria, Bad Hall, 30.-31.7.2011
  • 2010 Tšekin Tasavalta, Liberec
  • 2009 Hollanti, Arnhem
  • 2008 Germany, Gelsenkirchen
  • 2007 Italia, Castello di Leno
  • 2006 Luxemburg, Roeser
  • 2005 Switzerland, Dielsdorf
  • 2004 Saksa, Böbingen
  • 2003 Unkari, Gyor
  • 2002 Itävalta, Graz