Tervetuloa para- ja sennuohjaajille suunnattuun valmennuspäivään!

SAGI järjestää para- ja senioriohjaajille suunnatun valmennuspäivän Tampereella lauantaina 2.10.

Koronaepidemian helpottamiseen rohkeasti luottaen järjestämme para&sennu-valmennuspäivän lokakuussa Tamsk ry:n hallissa Tampereella lauantaina 2.10. Tervetuloa mukaan!

Päivän vetää Tiina Jaakkola, jolla on pitkäaikaista kokemusta erityisesti koiran taitoihin rakentuvan ohjauksen valmentajana. Hän on valmentanut erilaisia koirakoita useita vuosia Rontix-toiminimellä. Tiina hyödynsi jo aiemmin westieiden ja parsonin ohjaajana omassa ohjaustyylissään koiran itsenäisiä taitoja, ja 3-luokassa kilpailevien australiankelpieiden kanssa ohjaus on perustunut koiran osaamiseen vielä vahvemmin.

Valmennuspäivä alkaa teoriaosuudella (noin 1,5 tuntia), jonka aikana käydään demokoirakoiden avulla läpi vahvan suullisen vihjeen rakentamista ja sen hyödyntämistä agilityradalla. Kaukana ohjaajasta liikkuvaa ja itsenäisesti rataa suorittava koiraa ohjatessa vahvat suulliset vihjeet ovat tärkeitä työkaluja. Teoriaosuudessa käsitellään vahvojen suullisten vihjeiden rakennusvaiheita, häiriöharjoittelua ja etemisvaiheista kohti ratasuoritusta. Ohjaajat valitsevat yhden tai useamman teoriaosuudessa läpi käydyistä vihjeistä, ja käytännön harjoituksissa rakentavat tai syventävät näitä, edeten lähtötasosta riippuen lähtöpisteestä vaihe vaiheelta ison kentän rataprofiilissa toteutuksiin saakka. Valmennuspäivään voi osallistua minkä tahansa tasoisen koiran kanssa. Tule hakemaan eväitä ja valmiuksia harjoitteluun!

Treenikenttä on 26 x 40 m, joten pidemmälle edenneillä koirakoilla on mahdollisuus harjoitella taitoja isolla kentällä ja pitkillä esteväleillä. Harjoittelu tapahtuu 5 koiran ryhmissä, treeniaikaa on noin 2 h / ryhmä. Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin, mutta päivä alkaa noin kello 8 treenikentän järjestelyillä, jatkuu yhteisellä teoriaosuudella ja päättyy treenien jälkeen noin klo 18. Halli on esteetön ja harjoittelu tapahtuu keinonurmipohjalla. Lisätietoja hallista.

Mukaan mahtuu 15 koirakkoa. Paraohjaajille (SAGIn erityislupa) on varattu 7 kiintiöpaikkaa, jotka täytetään ensin. Loput paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ensin senioriohjaajilla. Osallistujilla tulee olla agilitylisenssi vuodelle 2021. SAGI tukee valmennuspäivään osallistumista ja valmennuspäivän omavastuuosuus on 20 €. Kuunteluoppilaiden määrä ja kuunteluoppilaspaikan hinta ilmoitetaan myöhemmin, koronatilanne saattaa vaikuttaa siihen, kuinka monta henkilöä halliin voidaan ottaa. Valmennuspäivään liittyvät tiedustelut voi osoittaa sähköpostitse järjestöpäällikkö Tapio Leppäselle (tapio.leppanen@agilityliitto.fi).

Ilmoittautumisaika päättyy su 29.8.2021. Mukaan päässeille ohjaajille ilmoitetaan tarkemmat tiedot maksuohjeineen 31.8.2021.

Ilmoittautumislomake: https://forms.gle/eCnG5TraRzZMsfUQA

Lisätiedot: Tapio Leppänen (tapio.leppanen@agilityliitto.fi)

Takaisin