Uutisarkisto

Uutisten kommentointi

Kommentoithan uutisia aina koko nimelläsi. Sähköpostiosoitteita ei julkaista.

Vuoden 2011 arvokilpailut ja osallistumiskriteerit

Vuoden 2011 agilityn SM-kilpailut käydään 18-19.6.2011 Nastolan urheilukeskuksessa. Kilpailunjärjestäjänä toimii Päijät-Hämeen Agility-Urheilijat ry (P-HAU). Maajoukkueen karsintakilpailu järjestetään 23.-24.7.2011. Kilpailupaikasta tullaan tiedottamaan lähiaikoina.

Maajoukkueen karsintakilpailussa valittu joukkue edustaa Suomen vuoden 2011 Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa ja MM-kisoissa.  Vuonna 2011 Pohjoismaiden mestaruuskilpailut järjestetään Royal Canin Areenalla, Liedossa, Suomessa. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen kilpailu pidetään 27-28.8.2011 eli hyvissä ajoin ennen MM-kisoja. MM-kilpailut [...]

Huippu-urheilukoordinaattori valittu

SAGIn uudeksi huippu-urheilukoordinaattoriksi on valittu Marja-Liisa Lindell, joka on vastannut useiden vuosien ajan kansallisten ja kansainvälisten arvokilpailujen järjestelyistä. Lisäksi hän on toiminut monipuolisesti eri vastuutehtävissä niin isoissa kuin pienissäkin kansallisissa kilpailuissa. Marja-Liisa Lindell on kuulunut SAGIn kilpailutoimikuntaan usean vuoden ajan ja hän toimii tällä hetkellä kurinpitolautakunnan puheenjohtajana.

Huippu-urheilukoordinaattorin tehtäväkenttään kuuluu SM-kilpailujen, MM-karsintojen sekä muiden kansallisten ja kansainvälisten [...]

B-maajoukkueeseen hakeminen

B-maajoukkueeseen valitaan kuusi ohjaajaa nimettyine koirineen / kokoluokka. Yksi ohjaaja voi päästä B-maajoukkueeseen vain yhdellä koiralla. Viiden koirakon valintakriteereinä käytetään kolmosluokan näyttökisoista kerättäviä pisteitä. Kuudennen paikan saa harkinnan mukaan lupaava kolmosluokassa kilpaileva tulokas. Valinnassa erityistä painoarvoa annetaan sille, että koiraa ohjaa nuori ohjaaja.

B-maajoukkueeseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa [...]