Julkaistu 13:50, päivitetty 15:13
Minien Pohjoismaiden joukkuemestaruudet ovat ratkeamassa. Suomen joukkue starttasi agilityradalle nollatuloksella sijalta 3. Hanna-Lena Väätäjä ja Ilona hylkääntyivät esteellä 7, jonka Ilona hyppäsi väärin päin. Carolina Pellikka ja Kerttu taituroivat nollan muutaman sydämentykytyksiä aiheuttaneen irtoamisen jälkeen. Anna Ström ja Elli tekivät heti perään hienon nollan. Päivi Männistö ja Leila saivat puomin kontaktilta vitosen. Toisena ensimmäisen radan jälkeen olleet norjalaiset tekivät nollaa ja veivät Pohjoismaiden Mestaruuden. Toiseksi sijoittui Ruotsi. Suomen minijoukkueelle siis pronssia.

Medijoukkueelle KULTAA! Suomalaiset maailmanmestarit pitivät pintansa ja veivät myös PM-voiton! Anu Niemi ja Viima hylkäytyivät kun Viima lähti A:lta okserille. Iida Koskelainen ja Soolo tekivät toisena hienon nollan. Mari Kaplas ja Saima saivat tuloksen 5. Saima juoksi pujotteluun oikein, mutta jatkoi samalla vauhdilla suoraan läpi. Jari Laitinen ja Robi tekivät loppuun aivan suvereenin nollaradan..
Maxeissa kulta meni Tanskaan. Suomalaisista Janita Leinonen ja Hitti onnistuivat jälleen ja tuloksena oli upea nolla. Niina-Liina Linnalle ja Rhettille näytettiin kontaktivirhe puomin molemmista päistä, joten tuloksena 10. Kari Väisäselle ja Uunolle hyl, Uuno kiersi keinun jälkeisen hypyn 13 takakautta. Jouni Oreniukselle ja Yokolle 5, esteen 10 rima putosi. Suomelle kuitenkin hopeaa!


Mitkä mahtoivat olla Suomen minikoirakkojen sijoitukset agilityradalla?
Järjestäjä ei ole julkaissut agilityratojen tuloksia vielä. Päivitämme tiedot tänne mahdollisimman pian kun/jos saamme ne käsiimme.