Uutisarkisto

Uutisten kommentointi

Kommentoithan uutisia aina koko nimelläsi. Sähköpostiosoitteita ei julkaista.

Oulussa riitti kiirettä kahden Cup-osakilpailun kanssa

Oulun Koirakerho järjesti sekä SenioriCupin että JunioriCupin osakilpailun iltakilpailussaan 7.7.2010. Tuomarina kilpailuissa oli Minna Väyrynen.

SenioriCupissa kilpaili 13 koirakkoa ja näistä 12 saavutti finaalipaikan. Kaukaisin kilpailija Pirkko Meskanen saapui kahden border collien voimalla Ivalosta noin 500 kilometrin päästä. Hän pääisikin finaaliin kummankin koiransa kanssa. Myös Ritvat Koivuranta ja Tuominen kisasivat kahden koiran kanssa. Näistä Tuomisen kohtalo sheltti Eetun kanssa oli harmittavasti hylkäys, Veeti sai finaalipaikan. Ritva Koivuranta sen sijaan agilitasi kummankin koiransa finaalikelpoisesti. Miessukupuolta pohjoisen osakilpailussa edusti Jarmo Kyllönen, joka lunasti finaalipaikan isovillakoira Numan kanssa. Kovin taisto käytiin maksi3 -luokassa, jossa kolme koirakkoa taisteli finaalipaikoista. Kaikki nämä myös saivat tuloksen ja pääsivät finaaliin.

Lue lisää SenioriCupista ja finalisteista

JunioriCupin osakilpailuun osallistui niinikään 13 koirakkoa. Näistä yhdeksän koirakon tulos oikeutti finaalipaikkaan. Enemmistö osallistuneista eli kahdeksan ohjaajaa kuuluu vanhempien ikäluokkaan. Oulun osakilpailu kuitenkin enemmän kuin tuplasi nuorempien sarjan tämän kesän finalistien lukumäärän, kun Milka-Camilla Baas cavalierinsa kanssa sekä Reetta Ollila kolmen villakoiran kanssa sai finaaliin oikeuttavan tuloksen. Eniten osakilpailuosallistujia eli kolme nuorta oli maksi1-luokassa, josta Laura Kallio sekä Roosa Malinen pääsivät finaaliin. Osakilpailun ainoan pojan, kuluvan vuoden avoimen SM-kilpailun hopeamitalistin Riku Inbergin kohtalona mini3 -luokasta oli valitettavasti hylkäys.

Lue lisää JunioriCupista ja finalisteista

Jutun kirjoitti Päivi Ollila

Kommentoi

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>