Uutisarkisto

Uutisten kommentointi

Kommentoithan uutisia aina koko nimelläsi. Sähköpostiosoitteita ei julkaista.

Janita ja Jaakko kirivät etumatkaa

Niina-Liina Linna & Rhett eivät yltäneet tänä vuonna maajoukkueeseen.

Janita Leinonen (LAW) & borcol Omie ja Jaakko Suoknuuti (LAW) & borcol Zen lähtevät finaaliradalle selkeän piste-eron muihin kuroneina. Maajoukkuepaikkoja kukaan ei ole kuitenkaan vielä pystynyt varmistamaan, vaan jännitys säilyy loppuu saakka. Jaakon ja Zenin rata lienee viikonlopun tähän saakka jännittävintä katsottavaa, parin aika [...]

Ennakkosuosikeista suurin osa jatkaa sunnuntain jo käynnissä olevilla radoilla

MM-2 2003, SM-1 2007 Juha Orenius (CITYB) ei ollut mukana Koiramme-lehden ennakkosuosikkien listalla, mutta kilpailee joukkuepaikasta tiukasti belgianpaimenkoira Ninjan kanssa.

Koiramme-lehden SM-kisoja varten tekemän ennakkosuosikkilistan suurin osa selvisi lauantain ratojen perusteella sunnuntain radoille ja kilvoittelee edelleen edustuspaikasta MM-joukkueessa.

Minien ennakkosuosikeista vain kaksi koirakkoa jatkaa sunnuntain radoilla. Maajoukkuepaikkaa havittelevat jo ennenkin Suomea maailmalla menestyksekkäästi edustaneet Janne Karstunen (BAT) ja [...]

Janita Leinoselle toinen voitto, mutta eri koiran kanssa

Janita Leinonen (LAW) voitti myös päivän toisen radan. Ensimmäisen radan hän voitti oman koiransa Hitin kanssa, ja toisen lainakoira Omien kanssa. Näin ollen Omie ja Hitti ovat kokonaistuloksissa tasoissa jaetulla 4. sijalla Anja Lehtiön (LAW) ja borcol Grimin kanssa pistein 40.

Pistejohdossa lauantain jälkeen ovat Anette Lindell (TSAU) ja borcol Raija, 55p. Parin pisteen päässä ovat [...]