Suomen Agilityliiton tie omaksi lajiliitokseen syntyi vahvasta yhteisestä tahdosta päättää oman lajin asioista itse. Agilityliiton perustaminen oli vuosia kestäneen keskustelun ja vapaaehtoistyön summa, joka lopulta muutti agilityn asemaa merkittävästi suomalaisessa liikuntakulttuurissa.
1990-luvun lopulle tultaessa agility oli kasvanut vauhdilla. Harrastajia ja seuroja oli ympäri Suomen, kilpailutoiminta vilkastui ja koulutuksen tarve kasvoi. Hallinnollisesti laji toimi Suomen Kennelliiton alaisuudessa muiden koiraharrastuslajien tapaan, mutta lajiyhteisö koki yhä useammin, ettei agilityn erityispiirteitä ymmärretty tai huomioitu riittävästi.
Ajatus omasta lajiliitosta alkoi kypsyä, sillä agility-yhteisö halusi kasvaa omilla ehdoillaan.
Tarve omalle liitolle nousee kentältä
Agilityn harrastajat ja seura-aktiivit huomasivat arjessaan samoja haasteita: koulutusjärjestelmää haluttiin kehittää, kilpailutoimintaa selkeyttää ja lajin asemaa vahvistaa. Kennelliiton rakenteet eivät tarjonneet tähän riittävästi tilaa, eikä agilitylla ollut sitä kautta väylää liikuntajärjestöjen piiriin.
Erityisesti mahdollisuus päästä liikuntalain ja urheilujärjestelmien piiriin nousi lajiyhteisössä keskeiseksi kysymykseksi. Ilman omaa lajiliittoa agilitylla ei ollut mahdollisuutta hakea jäsenyyttä valtakunnallisissa liikuntajärjestöissä, vaikka laji täyttikin jo monin tavoin urheilun tunnusmerkit.
Kentällä vahvistui ajatus: jos agility haluaa tulla nähdyksi urheiluna, sen on järjestäydyttävä kuten muutkin urheilulajit.
Agilityliiga – yhteisen äänen ja kokeilujen aika
Merkittävä askel kohti omaa liittoa otettiin vuonna 1997, kun Suomen Agilityliiga perustettiin. Agilityliiga ei ollut varsinainen lajiliitto, mutta se oli ensimmäinen valtakunnallinen liike, joka kokosi seurat yhteen, edisti yhteistyötä ja toimi agility-yhteisön yhteisenä äänenä.
Liiga toi saman pöydän ääreen eri puolilla Suomea toimivia seuroja ja aktiivisia toimijoita. Sen hallituksessa toimi edustajia eri puolilta Suomea, ja sen kautta syntyi keskusteluyhteys sekä seurojen että Kennelliiton suuntaan. Vaikka Agilityliigalla ei ollut Kennelliitossa virallista päätösvaltaa, sillä oli ennen kaikkea yhteisöllinen merkitys lajille.
Agilityliigan toiminta oli kokeilevaa, innostunutta ja vahvasti talkoohenkistä. Se järjesti tapaamisia, kokouksia ja tapahtumia, joiden tarkoituksena oli vahvistaa lajin identiteettiä ja tuoda harrastajat yhteen.
Kun itä, länsi, pohjoinen ja etelä kohtasivat
Yksi Agilityliigan näkyvimmistä ja muistetuimmista avauksista oli Agi Suomi -tapahtuma, joka tunnetaan myös Itä–Länsi–Pohjoinen–Etelä -tapahtumana. Se oli koko agilitykenttää yhdistävä tapahtuma, jossa eri alueet muodostivat joukkueet ja kohtasivat toisensa leikkimielisen kilpailun ja yhteisöllisyyden merkeissä.
– Muistan, että meitä kuitenkin oli siellä porukkaa paljon joka puolelta ja hyvinkin voimakasta kannustamista suorituksiin kunkin alueen joukkueen suorittajille. Muistan sen, että sitä aika kovaankin ääneen huudettiin, muistelee Agi Suomen etelän joukkueen koonnut Martti Salonen tapahtuman tunnelmaa.
Tapahtuma kuvasti hyvin Agilityliigan henkeä: agilitya tehtiin yhdessä, yli seura- ja aluerajojen. Se vahvisti tunnetta siitä, että agilitylla oli jo olemassa oma valtakunnallinen yhteisönsä, vaikka virallista lajiliittoa ei vielä ollut. Agi Suomi jäi kuitenkin monille symboliksi ajasta, jolloin suomalainen agility-yhteisö etsi suuntaansa ja rakensi omaa identiteettiään.
Kohti virallista lajiliittoa
Agilityliigan toiminnan myötä ajatus omasta lajiliitosta muuttui vähitellen konkreettiseksi suunnitelmaksi. Vuonna 1998 asia nousi esiin Agilityliigan kokouksissa, ja vuonna 2000 laadittiin varsinainen lajiliittoselvitys, jossa tarkasteltiin liiton perustamisen edellytyksiä, rahoitusta ja rakennetta.
Prosessi ei ollut yksinkertainen: Kennelliiton kanssa käytiin useita neuvotteluja, ja agilitykentällä pohdittiin huolellisesti, miten uusi liitto voisi toimia rinnakkain jo olemassa olevien rakenteiden kanssa. Tavoitteena ei ollut repiä rikki vanhaa, vaan rakentaa uutta.
Taustalla vaikutti vahva yhteinen näkemys siitä, kuinka agility tarvitsi oman hallinnon, joka keskittyisi nimenomaan lajin kehittämiseen, koulutukseen ja urheilullisiin tavoitteisiin. Kurkkaa videolta, miten lajiliiton perustamisessa mukana ollut Risto Ojanperä kuvailee liiton syntymistä edeltävää aikaa:
Suomen Agilityliitto syntyy
Suomen Agilityliitto perustettiin lopulta 15. tammikuuta 2006 yhteensä 22 perustajayhdistyksen voimin. Sen myötä agility sai ensimmäistä kertaa historiassaan oman virallisen lajiliittonsa, joka vastasi lajin hallinnosta, kehittämisestä ja edunvalvonnasta liikuntajärjestelmässä.
Liiton perustaminen avasi ovet jäsenyyksille valtakunnallisissa liikuntajärjestöissä ja mahdollisti agilityn aseman vahvistamisen liikuntana. Se loi rakenteet koulutukselle, valmennukselle ja kilpailutoiminnalle sekä antoi agilitylle oman äänen suomalaisessa urheilukentässä.
Kymmenen vuotta myöhemmin, helmikuussa 2016, työ sai merkittävän tunnustuksen, kun enemmistö valtion liikuntaneuvoston jäsenistä puolsi agilityn valtionapukelpoisuutta. Tämän myötä Suomesta tuli ensimmäinen maa, jossa agilitylle myönnettiin virallinen urheilustatus. Myöhemmin samana vuonna Agilityliitosta tuli myös Suomen Olympiakomitean jäsenyhdistys.
– Olympiakomitean jäsenyys ja urheilustatus on maailmalla ihan ykkösesimerkki, jota minä aikoinani pystyin käyttää siihen, mitä tarkoittaa agility, mikä voi olla sen suhde urheiluun, ja kuinka lajin status ja arvo nousee. Monessa maassa ei ole tätä, ja luulen, että Suomi on vieläkin ainoa maa, jossa tunnustetaan agility selkeästi ja virallisesti urheilulajiksi. Se on ihan uraauurtavaa, eikä pelkästään Suomessa, vaan ihan kansainvälisestikin, FCI:n agilitydelegaattinakin toiminut Ojanperä kuvailee urheilustatuksen merkitystä suomalaiselle agilitylle.
Se on ihan uraauurtavaa, eikä pelkästään Suomessa, vaan ihan kansainvälisestikin.
Suomen Agilityliiton perustaminen 20 vuotta sitten oli ratkaiseva askel suomalaisen agilityn historiassa. Se mahdollisti lajin kehittymisen omilla ehdoillaan ja avasi tien urheilustatukseen kymmenen vuotta myöhemmin. Tänä päivänä agility seisoo vahvasti osana suomalaista liikunta- ja urheilukenttää – pitkälti siksi, että aikanaan agility-yhteisö uskalsi ottaa ohjat omiin käsiin.
Artikkelissa on hyödynnetty taustamateriaalina Tiina Kemppaisen pro gradu -tutkielmaa Koiraurheilun läpimurto: agilityn organisoituminen suomalaisessa liikuntakulttuurissa (2019), Ismo Teivaisen liitolle lähettämää arkistomateriaalia sekä liiton omia arkistoja.
Sinua voisi kiinnostaa myös
