SAGI-hoopersmestaruudet kilpailtiin Kuopiossa – avoimessa luokassa nähtiin jännittävä superfinaali

Kuopiossa Sorsasalon koirakentällä kilpailtiin 27.–28. kesäkuuta historian toisista SAGI-hoopersmestaruuksista Hukka-Putki ry:n järjestämänä. Lajimuodon ensimmäiset mestaruuskilpailut järjestettiin vuonna 2025, ja tänäkin vuonna tapahtumaan osallistui koirakoita laajalla skaalalla. Kilpailun radat oli suunnitellut hollantilaistuomari Ari Valkhoff.

SAGI-hoopersmestaruuksissa mestaruudet jaetaan karsintaradan ja finaaliradan yhteistuloksen perusteella. Karsintaradalla käytetään 2-luokan ja finaaliradalla 3-luokan kilpailusääntöjä. Mikäli kärkisijoilla päädytään tasatulokseen, mestaruus ja sijoitukset ratkaistaan erillisellä superfinaaliradalla.

Marjukka Sarkanen ja Tiina Ojakoski hoopersmestareiksi 

Pienten koirien luokassa voittoon ylsivät Lappeenrannan Agility Urheilijoiden Marjukka Sarkanen ja keskikokoinen villakoira Simba, jotka suorittivat molemmat radat ilman virhepisteitä. Toiseksi sijoittuivat Tampereen Seudun Koirakerhon Paula Markkula ja Ryyni 5 virhepisteellä, ja kolmanneksi Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseuraa edustaneet Henni Sipola ja mittelspitz Nera 10 virhepisteellä.

Avoimessa luokassa nähtiin jännittävä superfinaali, sillä luokan kärkikolmikko päätyi ensimmäisillä radoilla tasatulokseen. Superfinaalissa mitalit jaettiin lopulta suoritusajan perusteella, sillä kärkikolmikko selvitti myös superfinaaliradan virhepisteittä. Avoimen luokan mestariksi ylsi Active Dogsin Tiina Ojakoski australiankelpie Laten kanssa. Hopeaa nappasivat Pietarsaaren seudun Kennelseuran Carina Wikman ja bordercollie Maghera, ja pronssille sijoittuivat TVA Porin Marjo Heino ja belgianpaimenkoira groenendael Hada. 

Tiina Ojakosken viikonloppu huipentui mestaruuteen – ”Hoopers on vahvasti ohjaajan mentaalilaji”

Tiina Ojakoski ylsi avoimen luokan kokonaiskilpailun voittoon australiankelpie Laten kanssa, minkä lisäksi hän sijoittui lopputuloksissa myös toisen koiransa, labradorinnoutaja Kowalskin kanssa upeasti neljännelle sijalle.

Ojakoski suuntasi Kuopion kilpailuviikonloppuun hulinatunnelmissa, sillä perheeseen kotiutui uusi pentu juuri kilpailujen alla muuttaen hieman totuttuja rutiineja. Siitä huolimatta Ojakosken oma keskittyminen piti loppuun asti.

– Viikonlopusta jäi hienot fiilikset. Laten voiton lisäksi mieltä lämmittää aivan valtavasti labradori Kowalskin neljäs sija, sillä se on tykittänyt kisoissa jäätävää suoritusvarmuutta koko vuoden. Sain myös pidettyä oman pääni kasassa 9/10 virheettömään rataan, Ojakoski iloitsee.

Ojakosken mukaan Hoopers onkin todella vahvasti ohjaajan mentaalilaji. Jos ohjaaja hosuu tai jännittää, suoritus kosahtaa helposti jo ennen kuin se ehtii alkaakaan. 

– Paras onnistumisen tunne tulikin oman pään voittamisesta ja siitä, että jaksoin keskittyä molempien koirien kanssa kaikki kolme rataa. Kun keskittyy tekemään oman parhaansa ja miettii jokaista suoritusta enemmän taitokokeena, kuin kisana, pysyy oma keskittyminen yllä parhaiten, Ojakoski tuumaa.

Kun keskittyy tekemään oman parhaansa ja miettii jokaista suoritusta enemmän taitokokeena, kuin kisana, pysyy oma keskittyminen yllä parhaiten.

Agilityn eri lajimuodot tukevat sujuvasti toisiaan

Pitkään koiraharrastuksen parissa pyörineelle Ojakoskelle hoopers tuntui heti omalta lajilta, kun hän kokeili sitä ensimmäisen kerran toukokuussa 2021. Pitkä tausta agilityn parissa ja omien selkävaivojen vuoksi jo 15 vuotta sitten aloitettu painotus suullisiin vihjeisiin antoivat hoopersiin erinomaiset pohjat. Ojakosken mukaan lajimuodot tukevatkin toisiaan upeasti.

– Suullisille opetettu agilitykoira on saanut hyvät pohjat hoopersiin. Vastaavasti hoopers on tuonut Latelle hyvää linja-ajatusta ja paljon uusia työkaluja, joiden ansiosta se tekee nykyään agilityssakin aivan uskomattomia asioita, reilut 15 vuotta päätyökseen koiria kouluttanut Ojakoski taustoittaa.

Tiina Ojankoski ja Late näyttivät viikonlopun radoilla saumatonta yhteistyötä. Kuva: Jukka Pätynen / Koirakuvat.fi

Mestaruuskilpailun radat olivat Ojakosken mieleen

Kuopion arvokilpailuradat saavat Ojakoskelta kiitosta. Radat mittasivat hänen mukaansa hyvin koirien itsevarmuutta tehtävillä, ja niissä vaadittiin sekä irtoamista että taitoa pysyä lähellä. Mukana oli tekniikkaa ja vauhtiosuuksia, mikä Ojankosken mukaan mahdollisti sen, että myös hieman hitaamman koiran kanssa pystyi mittelemään kärkipaikoista.

– Latekaan ei ole sähäkkää toiseksi tullutta Magheraa nopeampi, mutta sen tekniset taidot täyskäännöksessä ja poikkarissa sai sen loppusuoralle etumatkalle ja päästyään venyttämään pitkän laukkansa täyteen mittaan, se sai myös pidettyä sen, Ojakoski analysoi suoritusta.

Vaikka viikonloppu toi menestystä, suuntaa treenikentillä viihtyvä Ojakoski katseensa jo tulevaan:

– Meidän ikuinen kotiläksymme on ohjaajan ympärillä tehtävä pieni ympyrä. Nyt Late jo osasi sen, mutta siitä saisi vielä nipistettyä helposti aikaa pois. Aina on uutta opittavaa, ja se on tämän lajin suola.

Aina on uutta opittavaa, ja se on tämän lajin suola.

Anna palautetta ja vaikuta: SAGI-hoopersmestaruuskilpailujen kehityskysely on auki

Vuoden 2026 SAGI-hoopersmestaruuskilpailuista sekä sen yhteydessä järjestetystä hoopersseminaarista on avattu palaute- ja kehityskysely.

Kerättyä palautetta hyödynnetään tulevien tapahtumien suunnittelussa, ja se jaetaan myös seuraavalle kilpailujärjestäjälle. Palautteisiin vastaaminen vie noin 5 minuuttia ja kehityskyselyyn noin 10 minuuttia.

Vastausaika päättyy sunnuntaina 2.8.2026

Suomen Agilityliitto kiittää Hukka-Putki ry:tä kilpailun järjestämisestä sekä onnittelee kaikkia viikonlopun onnistujia!

Kaikki tulokset löytyvät koottuna arvokilpailujen tulosarkistosta.

Pienet

  1. Marjukka Sarkanen & Simba (LAU) – 0vp
  2. Paula Markkula & Ryyni (TamSK) – 5vp
  3. Henni Sipola & Nera (KAS) – 10vp

Avoin 

  1. Tiina Ojakoski & Late (ACTIV) – 0vp
  2. Carina Wikman & Maghera (JKF) – 0vp
  3. Marjo Heino & Hada (TVA) – 0vp

Sinua voisi kiinnostaa myös

Asiasanat