Agilityn suomenmestaruuskilpailut käytiin 28.–30. elokuuta Lahden stadionilla Suomen Agilityliiton ja Villähteen Agility-Urheilijat ry:n järjestämänä. Viikonlopun aikana nähtiin kovatasoista agilitya, kun maan kärkikoirakot kamppailivat vuoden 2026 suomenmestaruusmitaleista yhdessä Suomen ikonisimmista urheilumaisemista.
Kilpailuviikonloppu käynnistyi perjantaina etkokilpailuilla. Lauantaina ohjelmassa olivat yksilökilpailut, joissa karsintaratojen parhaat koirakot etenivät finaaliin. Tänäkin vuonna kilpailu oli kovaa, ja jokaisessa kokoluokassa yksilömitaliin vaadittiin nollatulos molemmilta radoilta. Sunnuntaina ratkottiin puolestaan niin ikään kovatasoiset joukkuemestaruudet karsinta- ja finaaliradan yhteistuloksella.
Pikkuminit
Pikkuminien yksilökilpailussa suomenmestaruuden vei No Life Outside Agility ry:n Sanni Kariniemi ja shetlanninlammaskoira Luigi ajalla 75,98. Toiseksi sijoittuivat Espoo Agility Club ry:tä edustavat Nina Rajala ja papillon Tara (81,21), ja kolmanneksi ylsivät Kitka ry:n Kerttu Ahonen ja havannankoira Velho (90,06).
Pikkuminien joukkuekilpailun voiton nappasi virheettömällä suorituksella ja ajalla 240,94s yhdistelmäjoukkue Espoo Agility Club ry / Agility ry / Kitka ry / Hukka-Putki ry. Toiseksi sijoittui viidellä virhepisteellä Jakobstadsnejdens Kennelförening rf (275,68s) ja pronssia otti 15 virhepisteellä Korkeavire ry (277,37s).
Minit
Mineissä yksilömestaruuteen ylsivät Tampereen Seudun Koirakerhoa edustavat Einari Pekkala ja pieniamerikanpaimenkoira Eni tuloksella 70,69. Toiselle sijalle sijoittuivat Agility-Team Turku ry:n Alisa Mustamäki ja shetlanninlammaskoira Nova (75,66), ja pronssia nappasivat Espoo Agility Clubin Linda Loikkanen ja shetlanninlammaskoira Lyx (76,12).
Minien joukkuekilpailun voitti yhdistelmäjoukkue No Life Outside Agility ry / Agilityklubi ry (10 virhepistettä, 215,61s). Hopealle sijoittui Tampereen Seudun Koirakerho ry (15 vp, 223,38s) ja pronssia otti yhdistelmäjoukkue Turun Seudun Agilityurheilijat ry / Jakobstadsnejdens Kennelförening rf (15 vp, 252,39s).
Medit
Medeissä voiton vei Länsi-Uudenmaan Agilityharrastajia edustavat Emmiina Abrahamsson ja shetlanninlammaskoira Cromi ajalla 78,51. Toiselle sijalle ylsivät Villähteen Agility-Urheilijoiden Anni Vainikka ja shetlanninlammaskoira Aavi (80,25), ja pronssimitalin nappasivat Helsingin Agility Urheilijoita edustavat Pekka Halonen ja espanjanvesikoira Vinkki (83,88).
Medien joukkuekilpailussa kultamitalit jaettiin puhtaalla suorituksella Järvenpään agilityurheilijat ry:lle ajalla 206,93s. Hopealle ylsi Kouvolan Seudun Seurakoirakerho ry (5 vp, 211,33s) ja pronssia nappasi Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry (250vp, 193,79s).
Pikkumaksit
Pikkumaksien suomenmestaruuden vei Villähteen Agility-Urheilijoita edustavat Jenni Karstunen ja bordercollie Maeve (75,30). Toiselle sijalle sijoittuivat No Life Outside Agilityn Sanni Kariniemi ja bordercollie Gru (75,57), ja kolmanneksi ylsivät Littoisten Agility Warriorsin Janita Leinonen ja bordercollie Wendi (76,09).
Kurkkaa videolta pikkumaksien suomenmestarien Jenni Karstusen ja Maeven tunnelmat finaaliradan jälkeen:
Joukkuekilpailun voiton vei pikkumakseissa Tampereen Seudun Koirakerho ry (5 vp, 216,29s). Toiseksi sijoittui Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry (5 vp, 223,50s) ja pronssille ylsi Järvenpään agilityurheilijat ry (10 vp, 217,77s).
Maksit
Makseissa suomenmestaruuden voittivat Järvenpään agilityurheilijoita edustavat Raisa Vähätalo ja bordercollie Peppi ajalla 77,01. Hopealle sijoittuivat Päijät-Hämeen Agility-Urheilijat ry:n Katja Alalauri ja bordercollie Keke (80,31), ja pronssia nappasivat Tampereen Seudun Koirakerhon Tommi Raita-aho ja kroatianpaimenkoira π (84,65).
Maksien joukkuekilpailussa kultaa nappasi viidellä virhepisteellä ja ajalla 225,88s Järvenpään Agilityurheilijat ry. Hopealle sijoittui Turun Seudun Agilityurheilijat ry (25 vp, 233,41s) ja pronssille ylsi yhdistelmäjoukkue Oulun Seudun Kennel- ja Agilityseura KAS ry / Agility Sport Team ry / Australianpaimenkoirat ry, (45 vp, 228,60s).
Einari Pekkalan tunteikas viikonloppu: Enin uran ensimmäinen yksilömestaruus ja luottopakki Papun viimeinen kilpailu
Minien yksilömestarit sekä joukkuekilpailun hopeamitalistit Einari Pekkala ja pieniamerikanpaimenkoira Eni ylsivät viikonloppuna upeaan suoritukseen, vaikka kilpailuun lähdettiin vaihtelevista lähtökohdista. Pekkalalle viikonloppu oli henkisesti latautunut, sillä kyseessä olivat Enin ensimmäiset SM-kilpailut ja kokeneen arvokilpailukoiran, pyreneittenpaimenkoira Papun viimeiset kilpailut.
– Tunnepuolella myllersi aika paljon, eikä keskittyminen Papun kanssa suorituksiin ollut aivan optimaalista. Nautittiin silti joka hetkestä, ja se ilme Papun silmissä starttiviivalla lämmittää aina sydäntä. Saatiin lauantaina tieto, että Papu pääsee vielä MM-kisoihin nollakoiraksi, joten vielä yhdet yhteiset juoksut ovat jäljellä.
Se ilme Papun silmissä starttiviivalla lämmittää aina sydäntä.
Pekkala korostaa Papun merkinneen hänelle paljon koko uran kannalta:
– Tosi kova paikka se on ollut, että yhteinen kisataival päättyy. Papu kuitenkin esitteli minulle kansainvälisen agilityn, ja ilman sitä minulla ei olisi Eniä. Olen tosi kiitollinen Papun omistajalle ja heidän perheelleen kaikesta yhteistyöstä ja luottamuksesta.
Enin kanssa yhteistyö löytyi ja hioutui huippuunsa puolestaan kilpailutauosta huolimatta.
– Enin kanssa viikonloppu oli tosiaan yhtä juhlaa. Tiesin, että jos tupla tehdään, niin mitali on lähellä. Tajusin lauantaina, että eihän Eni ole edes vuotta kisannut yhteensä, kun välissä on ollut pitkä kahdeksan kuukauden kilpailutauko pentujen vuoksi. Tauon jälkeen haettiinkin vielä yhteistä säveltä, eikä suoritusvarmuutta oikein ollut.

– Kevään ja kesän aikana laitettiin vähän esteosaamista kuntoon, ja nyt se kantaa hedelmää. Tavallaan oli hyvä, että karsinnoissa ei onnistuttu, niin ehti keskittyä taitojen kehittämiseen. Enistä on kasvanut oikea timantti, ja sen kanssa meno tuntuu niin helpolta juuri nyt. Iso kiitos Annika Saloselle kun luotti Enin minulle, Pekkala iloitsee.
Suomen Agilityliitto kiittää Villähteen Agility-Urheilijat ry:tä kilpailujen järjestelyistä sekä onnittelee kaikkia viikonlopun onnistujia!