Tiesitkö, että agility kehitettiin alun perin väliaikanumeroksi koiranäyttelyihin? Vuosikymmenten aikana lajista on kasvanut kansainvälisesti tunnettu urheilulaji, joka liikuttaa lukuisia harrastajia ja huippu-urheilijoita. Agilityliiton juhlavuoden ensimmäinen teemakuukausi “Mitä agility on?” tarjoaa oivallisen hetken pysähtyä agilityn juurille ja tutustua sen kehitykseen niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
Cruftsin väliaikanumerosta maailmalle
Lajin juuret ulottuvat vuoteen 1977, jolloin englantilainen John Varley sai tehtäväkseen suunnitella väliaikaohjelmaa vuoden 1978 Cruftsin koiranäyttelyyn, joka tunnetaan maailman suurimpana koiranäyttelytapahtumana. Hevosurheilutaustansa ansiosta Varley päätti kokeilla jotakin uutta: esteratsastuksesta inspiraationsa saanutta hyppyrataa koirille. Hän pyysi avukseen kokeneen koirankouluttajan Peter Meanwellin, joka osasi toteuttaa Varleyn konseptoiman idean käytännössä. Jo suunnitteluvaiheessa keskeistä oli, että ohjelmanumero olisi sekä hauska että turvallinen – esimerkiksi tapahtumapaikan kova alusta asetti tiettyjä rajoituksia sille, millaiseksi agilityn ensiesitys lopulta muodostui.
Laji herätti välittömästi yleisön kiinnostuksen, ja jo samana vuonna järjestettiin maailman ensimmäinen agilitykilpailu. Vuotta myöhemmin Isossa-Britanniassa laadittiin lajille ensimmäiset alustavat kilpailusäännöt, mikä vauhditti agilityn kehittymistä entisestään. Yksi lajin merkittävimmistä kehittäjistä ja kansainvälisen agilitytoiminnan edistäjistä on ollut Peter Lewis, jonka panos näkyy yhä lajin rakenteissa ja säännöissä.
Suomeen agility saapui vuonna 1986 Rolf Lundellin tuomana, jolloin laji esiteltiin ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle Suomen kennelliiton 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetyssä syysnäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa. Agility herätti myös Suomessa kiinnostusta, ja maan ensimmäiset viralliset agilitykilpailut järjestettiin Kennelliiton toimesta vuonna 1989. Ensimmäisissä kilpailuissa koirakot kilpailivat joukkueina, ja yksilökilpailut tulivat mukaan vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Agilitytuomareiden koulutus käynnistyi Suomessa jo vuonna 1988, pääpiirteittäin samalla, hyväksi todetulla konseptilla kuin vielä tänäkin päivänä:
– Tuomarikurssin edellytykset ja konsepti ovat edelleen hyvin samankaltaiset kuin Briteissä Peter Lewisin ja John Gilbertin kurssilla. Varsinainen koulutusjakso oli silloin hyvin intensiivinen, noin viikon pituinen, ja siinä oli teoriaa, käytäntöä ja ratasuunnittelua, muistelee ensin Isossa-Britanniassa kansainväliseksi agilitytuomariksi kouluttautunut ja myöhemmin ensimmäisten joukossa suomalaisen tuomarikurssin käynyt Risto Ojanperä agilityn tuomarikoulutuksen perinteitä. Ojanperä on ollut vuosien varrella mukana kehittämässä suomalaista agilitya muun muassa kilpailijana, tuomarina, FCI:n agilitydelegaattina ja Kennelliiton valtuuston jäsenenä.
Läpimurron kautta kohti elinvoimaista harrastustoimintaa
1990-luvulla agilityn suosio Suomessa lähti kasvuun, mutta todellinen läpimurto koettiin vuonna 2000, kun lajin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingin jäähallissa. Yleisön innostus ja tapahtuman näkyvyys nostivat agilityn koko kansan tietoisuuteen ja loivat edellytyksiä lajin määrätietoiselle kehitykselle. Agilityliitto perustettiin vuonna 2006 tukemaan lajin kovaa kasvua, ja vuonna 2016 agility sai virallisen urheilulajin statuksen Suomessa. Nykyään Suomen Agilityliitto on Suomen Kennelliitton, Olympiakomitean ja Paralympiakomitean jäsen, ja sillä on noin 230 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea, joista suurin osa on agilityseuroja.
Tänä päivänä agility on liikunnallinen ja hauska harrastus, joka tuo iloa sekä koiralle että ohjaajalle. Lajia voi treenata rennosti omaksi iloksi tai asettaa tavoitteeksi kilpailumenestyksen niin agility-, hyppy-, snooker-, gamblers- kuin hoopers-radoillakin. Agilityharrastuksen kautta voi päästä osaksi lämminhenkistä lajiyhteisöä, jossa seuratoiminta ja tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden tavata samanhenkisiä harrastajia.
Agility on vuosien varrella vakiinnuttanut myös asemaansa merkittävänä liikuntamuotona eri ikäryhmille. Suomen Olympiakomitean Sporttidata-raportin (2025) mukaan agility on lisenssimäärissä mitattuna viidenneksi suosituin laji yli 39-vuotiaiden keskuudessa ja seitsemänneksi suosituin liikuntamuoto 25–29-vuotiailla. Erityisen suosittua laji on naisten keskuudessa: yli 50-vuotiaiden naisten joukossa se on suosituin laji, ja 30–49-vuotiaiden naisten keskuudessa toiseksi suosituin.
Juhlavuonna pysähdymme kunnioittamaan agilityn rikasta 40-vuotista historiaa Suomessa, mutta ennen kaikkea osoitamme kunniaa lajille, jossa korostuu ainutlaatuisella tavalla yhteisöllisyys, liikunnan riemu ja saumaton yhteistyö koiran kanssa. Vuosien varrella agility on säilyttänyt alkuperäisen ilonsa ja vauhdikkuutensa samalla, kun siitä on kasvanut arvostettu ja suosittu laji, joka liikuttaa ja ilahduttaa ihmisiä ja koiria ympäri Suomen.
