
Suomen Agilityliitto hakee vuodelle 2026 määräaikaiseen tehtävään lajituntemuksen omaavaa viestintäkoordinaattoria.
Tehtävä sisältää muun muassa kotisivuilla julkaistavien uutisten ja tiedotteiden kirjoittamista, valokuvaajan ottamien kuvien valitsemista ja viimeistelyä mukaan uutis- ja somesisältöihin sekä sosiaalisen median julkaisujen suunnittelemista ja toteuttamista.
Viestintäkoordinaattorin roolin pääpainopisteinä ovat agilityn MM-kilpailut Turussa, sekä kuusi muuta kansainvälistä ja yhdeksän kansallista arvokilpailua, joiden viestinnästä vastaat. Työtä tehdään pääasiassa arkisin toimistoaikoina, mutta tehtävään sisältyy myös muutamia työviikonloppuja, esimerkiksi MM- ja EO-kilpailujen aikaan.
Lisäksi vastaat viestinnällisesti Agilityliiton juhlavuosityöryhmän suunnittelemien teemakuukausien toimenpiteiden toteuttamisesta eri kanavissa, uutiskirjeiden suunnittelusta ja lähettämisestä, yhteistyökumppaneiden sopimuksiin liittyvien viestinnällisten toimenpiteiden toteuttamisesta, uutisten kirjoittamisesta ja oikolukemisesta sekä muista mahdollisista sinulle osoitetuista tehtävistä.
Työtä tehdään itseohjautuvasti, mutta kuitenkin tiiviissä yhteistyössä viestintäpäällikön (lähiesihenkilösi), toiminnanjohtajan (esihenkilösi) sekä muun nelihenkisen toimistomme ja sidosryhmien kanssa.
Tarjoamme:
- Mielenkiintoisen eturivin paikan urheiluviestinnän parissa.
- Roolin, joka on monipuolinen ja itsenäinen, mutta työparinasi ja tukenasi toimii viestintäpäällikkö.
- Mahdollisuuden vaikuttaa.
- Pääset vaikuttamaan tehtäviesi kautta viestintästrategian puitteissa siihen, miltä Agilityliitto näyttää ja kuulostaa.
- Mikäli sinulta löytyy graafista osaamista, pääset suunnittelemaan graafisen ohjeiston puitteissa muun muassa mallipohjia sosiaalisen median julkaisuihin sekä vapaaehtoisten käyttöön eri tarpeisiin.
- Osaamisesta riippuen sinulla on myös mahdollisuus päästä päivittämään Agilityliiton kanavastrategiaa viestintäpäällikön alaisuudessa.
- Joustavan ja yhteisöllisen työympäristön:
- Joustavat työajat. Työtä tehdään pääasiallisesti arkena toimistoaikojen puitteissa, mutta se voi sisältää myös joitain kokouksia ilta-aikaan sekä korkeintaan neljän arvokilpailun aikaan työskentelyä viikonloppuisin.
- Työtä tehdään pääsääntöisesti etänä, mutta käymme toisinaan Olympiastadionin toimistollamme koko toimiston henkilöstön kesken.
- Pääset tekemään töitä toimiston porukan lisäksi myös usean eri sidosryhmän kanssa, esimerkiksi Agilityliiton vapaaehtoisten, seurojen, yhteistyökumppanien, maajoukkueurheilijoiden ja joukkueenjohtajien kanssa.
- Määräaikaisen tehtävän ajalle 5.1.–31.12.2026, aloituspäivä on sovittavissa.
Etsimme:
- Erityisesti oma-aloitteista ja itseohjautuvaa tiimin jäsentä.
- Viestinnän osaajaa, jolla on hyvä organisointi- ja priorisointikyky sekä kokemusta strategian mukaisesta viestinnän suunnittelusta ja toteuttamisesta.
- Meillä on pieni toimiston tiimi, joten tuemme välillä myös toisiamme omien työtehtävien ulkopuolelta.
- Agilityn lajituntemuksen omaavaa tekstintuottajaa, joka:
- Tarttuu innovatiivisella ja innostavalla tavalla uutistekstien ja tiedotteiden kirjoittamiseen.
- Hallitsee tekstin tuottamisen erinomaisella suomen kielellä – oli kyseessä sitten kotisivuilla julkaistava tiedote tai sosiaalisen median kampanja.
- Ymmärtää urheilun yhteiskunnallisen merkityksen ja vaikutusmahdollisuudet.
- Osallistaa luontevasti sidosryhmiä tekstien tuottamiseen – tiedät milloin kenenkin äänen tulee kuulua ja tartut rohkeasti puhelimeen tai sähköpostiin kysyäksesi lisätietoja sekä kommentteja.
- Tekijää, joka hallitsee eri viestintäkanavat ja viestinnän työkalut.
- Tuntee WordPressin kuin omat taskunsa.
- Hallitsee yleisimmät sosiaalisen median alustat, kuten Metan kanavat (Facebook, Instagram), LinkedInin ja TikTokin.
- Osaa käyttää Adobe Photoshopia ja Canvaa visuaalisen sisällön tuottamiseen.
- Käyttää Googlen yleisimpiä palveluita sujuvasti, Google Analytics 4:n tuntemus katsotaan eduksi.
- Katsomme eduksi kokemuksen järjestö- ja yhdistystoiminnasta tai urheiluviestinnästä.
Palkka ja etuudet
Tehtävän palkkaus on 3000–3200 €/kk riippuen hakijan kokemuksesta ja osaamisesta. Agilityliitto noudattaa urheilujärjestöjä koskevaa työehtosopimusta.
Tarjoamme myös työsuhde-etuna vuosittain maksettavan liikunta- ja kulttuuriedun.
Hakuohjeet
Haku on avoinna 9. marraskuuta 2025 kello 23.59 asti. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Huomioimme vain hakulomakkeen kautta lähetetyt hakemukset:
Lisätietoja tehtävästä antaa puhelimitse arkisin kello 10–15 välillä:

Eve Salo
Viestintäpäällikkö
- Puhelinnumero
- 040 653 2964
- Sähköpostiosoite
-
eve.salo
@sagi.fi