EO-karsintakilpailuiden säännöt julkaistu

EO-karsintakilpailuiden säännöt on julkaistu ja ne löytyvät kokonaisuudessaan linkitetyistä dokumenteista: EO-karsintakilpailun säännöt 2017 ja EO-karsintakilpailun järjestämisohje. Alla lisäksi pähkinänkuoressa kilpailuiden säännöt, erityispiirteet ja toimintatavat:

 

  • Kilpailu käydään mini- medi- ja maksiluokassa. Nyt siis myös mini- ja medijoukkueluokat on jaettu European Openissa omiksi kilpailuikseen.

 

Kilpailun lähtöjärjestys ja eteneminen

  • Kilpailu etenee 40 koiran ryhmissä, ja kokoluokka kilpailee kahdella radalla samanaikaisesti. Kukin ryhmä starttaa ranking-sijoituksen mukaisessa käänteisessä lähtöjärjestyksessä.

  • Saman ohjaajan kaikki koirat ovat samassa lähtöryhmässä niin, että ohjaajalla on vähintään 5 koirakkoa omien suoritustensa välissä.

  • Juoksunartut kilpailevat omalla lähtövuorollaan

  • Kilpailussa kukin koirakko suorittaa kaksi agilityrataa ja yhden hyppyradan.

 

Pisteidenlasku

  • Koirakon pisteet lasketaan vertaamalla koirakon aikaa vertailuaikaan, joka on viiden nopeimman nollatuloksen keskiarvo. Vertailuajan arvo on 40,0 pistettä.  Mikäli kilpailussa ei saada viittä puhdasta nollatulosta, lasketaan vertailuaika saavutettujen nollatulosten perusteella.

  • Yhden sekunnin arvo on 10,0 pistettä ja ne lasketaan 1/100 sekunnin tarkkuudella.

  • Mikäli aika on parempi (kulunut vähemmän aikaa) kuin vertailuaika, saa kilpailija lisäpisteitä.

  • Mikäli aika on huonompi (kulunut enemmän aikaa) kuin vertailuaika, kilpailija menettää pisteitä. Esimerkiksi häviämällä vertailuajalle 4,0 sekuntia tai enemmän, ei koirakko saa lainkaan pisteitä.

  • Yhteispisteitä laskettaessa huomioidaan kunkin koirakon kaksi eniten pisteitä tuottavaa rataa.

 

Joukkueeseen pääseminen

  • Makseissa jokaisen osakilpailun neljä eniten pisteitä saavuttanutta koirakkoa pääsee EO-joukkueeseen ja kilpailee EO-joukkuekilpailussa Suomen joukkueessa.

  • Mineissä ja medeissä Tampereen ja Tornion osakilpailujen kolme sekä Vantaan neljä eniten pisteitä saavuttanutta koirakkoa pääsevät EO-joukkueeseen. Mineissä ja medeissä Vantaan osakilpailun neljä eniten pisteitä saavuttanutta sekä Tampereen ja Kemi/Tornion osakilpailujen kaksi eniten pisteitä saavuttanutta miniä ja mediä kilpailevat Suomen joukkueissa EO-joukkuekilpailussa, kun taas kolmanneksi Tampereen ja Kemi/Tornion osakilpailuissa sijoittuneet minit ja medit kilpailevat EO-joukkuekilpailussa kansainvälisessä joukkueessa. Mini-medi -sekajoukkuetta ei siis enää muodosteta, koska minit ja medit kilpailevat erikseen, vaan kahdelle mini- ja kahdelle medikoirakolle etsitään kansainväliset joukkueet joukkuekilpailuun SAGIn toimesta. Koirakon paikan joukkueissa määrää se kilpailu, jossa se ensimmäisen kerran saavuttaa paikkansa EO-joukkueeseen.

 

Mittaus

  • Kaikissa osakilpailussa mitataan vähintään 10 parasta koiraa joka kokoluokasta, joita ei ole aiemmin mitattu kansainvälisissä arvokilpailuissa (MM-, EO, JEO) tai aiemmissa osakilpailuissa.

  • Päästäkseen joukkueeseen koira tulee mitata siinä osakilpailussa, jossa se sijoittuu 10 parhaan mittaamattoman koiran joukkoon.

  • Mikäli koira mitataan toiseen kokoluokkaan, menettää koirakko saavuttamansa joukkuepaikan/varakoirakkopaikan. Mittaustulos koskee myös kansallisia kilpailuja ja säkäluokan muutos tulee voimaan välittömästi.

 

Varakoirakot

  • Varakoirakot laitetaan paremmuusjärjestykseen kaikkien osakilpailujen lopputulosten mukaan.

  • Varakoirakkolistalle valitaan kultakin joukkueeseen pääsemättömältä koirakolta suurimman pistemäärän antava osakilpailu. Tasapisteissä sijoitus ratkaistaan:

  1. toiseksi korkeimman osakilpailun pistemäärä

  2. Paras osakilpailu, jossa lasketaan kaikkien kolmen radan yhteenlaskettu kokonaispistemäärä (voi olla eri kuin paras osakilpailu pistemäärä)

  3. koko kilpailusarjan pistemäärä (kaikki osakilpailut ja kaikki radat)

  4. arpa

Takaisin