Riikka Kariselle Taustavoima-palkinto Urheilugaalassa 2023

Riikka Kariselle on myönnetty Taustavoima-palkinto Urheilugaalassa 2023. Palkinnon saivat kaiken kaikkiaan 64 tärkeää toimijaa eri lajien parista, kukin lajiliittonsa nimeämänä:

”Taustavoima on lajin pitkäaikainen toimija, jonka panos on ollut poikkeuksellisen merkittävä lajissaan ja on suurella lajisydämellään ollut mukana lajin pitkäaikaisessa kehittämisessä.”

Suomen Agilityliitto perusteli Riikan valintaa palkinnonsaajaksi seuraavasti:

”Riikka Karinen on pitkän linjan harrastaja agilityn parissa. Hän toiminut useissa seuroissa taustavaikuttajana ja kilpailuorganisaattorina. Lisäksi Riikka on toiminut agilityliiton hallituksessa ja kilpailutoimikunnassa vuodesta 2020 lähtien.

Riikka on edistänyt liiton arvokilpailutoimintaa kilpailutoimikunnassa. Hän on systemaattisella työllä edistänyt Suomen arvokilpailumenestystä tuomalla entistä enemmän arvokilpailuihin kansainvälisiä tuomareita ja edistänyt arvokilpailusäännöstöä niin, että ne vastaavat kansainvälistä tasoa. Kaiken tämän lisäksi Riikka on viime vuosina järjestänyt useita arvokilpailuja Suomessa ja hänet tunnetaankin laajasti aktiivisena voimanaisena.”

SAGI onnittelee ja erityisesti kiittää Riikkaa kaikesta hänen tekemästään korvaamattomasta työstä vuosien varrella niin Agilityliiton kuin koko agilitynkin eteen!

Lue Taustavoima-palkinnosta lisää Urheilugaalan sivuilta

Takaisin