Seurat voivat hakea avustusta para- tai senioriohjaajien harrastuksen tukemiseen

Seurat voivat hakea nyt avustusta toimintaan, joka kohdistetaan para- ja/tai yli 60-vuotiaille agilityharrastajille. Hakuaikaa on 30.11.2022 saakka ja myönnetty tuki maksetaan seuroille joulukuussa 2022. 

Hakulomake löytyy täältä.

Tuen kohteena oleva tapahtuma tai toiminta tulee järjestää vuosien 2022 ja 2023 aikana ja tuen käytöstä on raportoitava SAGIlle viimeistään kolme kuukautta (viimeisestä) tapahtumasta. Valmennuksen tai toiminnan toivotaan olevan mahdollisimman pitkäjänteistä ja kohdistuvan erityisryhmään mahdollisimman laaja-alaisesti. Näin ollen esimerkiksi usemmasta valmennustapahtumasta koostuvat kokonaisuudet ja alueellinen, useamman seuran yhteistoiminta ovat etusijalla tukia myönnettäessä.

Toiminta voi olla esimerkiksi kuukausitreenistä koostuva koulutuskokonaisuus, kurssi tai vaikkapa viikonloppuleiri. Tapahtumat tulee järjestää paragilityharrastajille sopivassa esteettömässä tilassa. Avustusta voi hakea esimerkiksi ohjaajan, koiran tai molempien taitoja kehittävää lajitreeniä, ohjaajan fysiikkatreeniä tai muuta agilityharrastusta edistävää toimintaa varten. Avustusta voidaan myöntää myös seuravalmentajien kouluttamiseen erityisryhmien ohjaamista ajatellen.

Suomen Agilityliitto haluaa kannustaa toiminnan järjestämistä para- ja senioriharrastajille alueellisesti ja avoimesti yli seurarajojen, joten painotamme kohteiden valinnassa seurojen välistä yhteistyötä erityisryhmien harrastusmahdollisuuksien kehittämisessä. Lisäksi painotamme mahdollisimman matalaa kynnystä lähteä seurojen järjestämään toimintaan mukaan, joten tavoitteena on järjestettävään toimintaan osallistumisen edullisuus. Tavoitteenamme on yhteisöllisyys ja erityisryhmiin kuuluvien harrastajien verkostoituminen.

Hae tukea tällä lomakkeella.

Lisätietoja antaa järjestöpäällikkö Tapio Leppänen sähköpostitse: tapio.leppanen@agilityliitto.fi

Takaisin