Päivityksiä KITUun / Rankingin versiopäivitys / Mittaustodistuksen hinta muuttuu

Säkä- ja tasoluokkien muutos auki KITUssa

Koiran omistajat voivat jatkossa päivittää itse koiransa säkä- ja tasoluokkamuutokset KITUssa kohdassa Käyttäjätili -> Koirat -> Valitse koiran kohdalta muokkaa. 

Jatkossa erityisesti pikkuminien ja -maksien ohjaajien tulee esittää kopio mittaustodistuksesta aina kilpailujen ilmoittautumispisteessä. Mikäli ohjaaja ei voi esittää todistusta, ei koirakko voi kilpailla kyseisessä tapahtumassa pikkuluokassa.

Tasoluokkasiirrot alaspäin hoidetaan jatkossakin sille tarkoitetun lomakkeen (http://bit.ly/tasoluokkamuutos) kautta, eikä omistajalla tai ohjaajalla ole valtuuksia siirtää koiraa tasoluokassa alaspäin itsenäisesti.

Kilpailija on vastuussa siitä, että koira täyttää kilpailupäivänä agilitysääntöjen mukaiset kilpailukelpoisuuden ehdot. Koirakon vilpillisesti saamat tulokset (esim. väärä koko-tai tasoluokka, puutteelliset rokotukset) mitätöidään jälkikäteen mikäli väärinkäytöksiä tulee SAGIn tietoon.

Loppuvuoden kisat KITUssa

Elokuu-joulukuun 2018 kilpailut löytyvät nyt KITUn kilpailukalenterista.

2019 kilpailut tulevat KITUun, kun uusi anomuslomake saadaan testattua ja julkaistua. Tiedotamme tästä myöhemmin.

Rankingiin versiopäivitys

Rankingiin on tehty versiopäivitys, jonka pitäisi korjata päivämäärärajauksen aiheuttama ongelma. Ranking löytyy osoitteesta https://kitu.agilityliitto.fi/#/ranking/1 ja rankingin pistelasku sulkeutuu 1.6.2018.

Tulokset siirtyvät rankingiin sen jälkeen, kun ne on toimistolla tarkistettu ja hyväksytty. Rankingin pisteet päivittyvät öisin. 

Mittaustodistuksen hinta muuttuu

Mittaustilaisuudesta saatavan mittaustodistuksen hinta muuttuu. Uudet hinnat ovat:

  • 10€ / ensimmäinen mittaustodistus
  • 20€ / uusintamittaus (max. 5 uusintamittausta)

Muutos astuu voimaan SM-kisojen (16.—17.6.) yhteydessä pidettävästä mittaustilaisuudesta alkaen. 

Tiedote on lähetetty sähköpostitse lisenssinhaltijoille ja seuroille.

Takaisin