FCI:n junioreiden avoimet maailmanmestaruuskilpailut Suomessa kesällä 2022

Agilityn ensimmäiset FCI:n junioreiden maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Suomessa

Suomelle on myönnetty vuoden 2022 agilityn junioreiden avoimet maailmanmestaruuskilpailut. Kilpailujen järjestäjänä toimii Suomen Agilityliitto ja kilpailut pidetään Vantaalla Hakunilan Urheilupuistossa 14.–17.7.2022. Nelipäiväiset kilpailut kokoavat yhteen lapsia ja nuoria ympäri maailman. Suomeen odotetaan saapuvaksi  yhteensä noin 500 ohjaajan ja koiran muodostamaa koirakkoa kannustusjoukkoineen noin 25 eri maasta. Kilpailujen tuomareina toimivat Petr Pupik, Anders Virtanen ja Reetta Pirttikoski. Avustavia tuomareita ovat Arto Laitinen, Jessi Landen ja Marja Lahikainen.

Kilpailuiden projektiryhmä on koottu ja tapahtuman organisointi on jo käynnissä. ”Kilpailut myönnettiin Suomelle jo vuodeksi 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi niitä ei pystytty järjestämään. Myös Portugaliin viime vuodeksi suunnitellut kilpailut peruttiin. Nyt toivomme, että pääsemme vihdoin näyttämään, kuinka hienot puitteet meillä on järjestää kansainvälisiä kilpailuja ammattitaitoisesti”, toteaa projektipäällikkö Tiina-Liisa Vehkalahti ja jatkaa: “Erityisesti olisi hienoa, että lapset ja nuoret pääsisivät näkemään toisiaan parin vuoden tauon jälkeen. Kilpailemisen ohella tapahtuman aikana tavataan tuttuja eri puolilta maailmaa ja solmitaan uusia ystävyyssuhteita.”

Agilityn lisäksi kilpailujen teemoina ovat reilu peli, kestävä kehitys sekä lasten ja nuorten osallisuus. Kilpailujen tavoitteena on saada kaikille osallistujille onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia, vaikka kisasuoritukset toki ovatkin pääosassa mitaleista taisteltaessa.

Haluatko olla mukana järjestämässä kilpailuja? Seuraa SAGIn tiedotusta, talkoolaishaku aukeaa helmikuussa!

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Tiina-Liisa Vehkalahti

tiina-liisa.vehkalahti@agilityliitto.fi

p. 050 5010 514

Takaisin