Hallituksen päätös koiramäärää koskevan rajoituksen muuttamisesta

Suomen Agilityliitto ja Kennelliitto ovat käyneet keskustelun virallisten kilpailujen osallistujamäärää koskevan rajoituksen muuttamisesta, jonka jälkeen Agilityliiton hallitus on tehnyt päätöksen asiasta. Muutokset koskevat Kennelliiton yleisiä kokeita ja kilpailuja koskevat säännöt ja ohjeet -liitevihkossa sivulla 14 mainittuja rajoituksia virallisten agilitykilpailujen osallistujamääristä. Liitevihkoon on rajoitettujen agilitykilpailujen osalta tehty seuraavia muutoksia.

Väliaikainen muutos, voimassa korona-ajan eli toistaiseksi:

  1. Saman päivän aikana järjestettävien rajoitettujen kilpailujen enimmäismäärä ei ole voimassa korona-aikana (normaalisti kaksi rajoitettua kilpailua päivässä)

Pysyvä muutos johtuen kansallisten kokoluokkien nykyisestä määrästä:

  1. Yhden tasoluokan yhtä kokoluokkaa ei voi rajoittaa alle 20 osallistujaan, ja lisäksi (lisäys)
  2. Yhden tasoluokan kaikkien kokoluokkien koirakoiden rajoitettu yhteismäärä ei voi olla alle 100 (aiemmin vähimmäismäärä on ollut kolmen kansallisen kokoluokan mukaan laskettuna 60)

Olemme myös päivittäneet koronaohjeistuksemme Kilpailutoiminta-osioon tiedon Kennelliiton dokumenttiin "ohje rajoituksista Kennelpiirien/Kennelliiton myöntämissä kokeissa" liittyen. Tutustu koronaohjeistukseemme.

(uutista päivitetty 6.5. klo 18.45: muotoiluja selkeytetty ja linkki liitevihkoon lisätty)

Takaisin