Kati Wala-Bruin Suomen Kennelliiton edustajaksi FCI:n hooperstoimikuntaan, varaedustajaksi Laura Mättö

Suomen Kennelliitto on nimennyt Kati Wala-Bruinin edustajakseen FCI:n hooperstoimikuntaan SAGIn esityksen mukaisesti. Katin varaedustajana toimii niinikään SAGIn esityksen mukaisesti Laura Mättö.

Toivotamme paljon onnea Katille ja Lauralle delegaatin tehtäviin!

Tutustu heihin alla olevista esittelyistä.


 

Kati Wala-Bruin

Olen harrastanut agilityä enemmän ja vähemmän jo vuodesta 1990 lähtien, pitäytyen koko tämän ajan Manchesterinterrieri-rodussani. Nykyinen harrastuskaverini on jo viides tämän rodun edustaja. Olen ollut käynnistämässä Porvoonseudun Koiraharrastajien toimintaa, toiminut Uudenmaan Kennelpiirin hallituksessa ja rivijäsenenä useammassakin koirayhdistyksessä niin Suomessa, kuin ulkomailla. Olen ollut aktiivinen toimihenkilö agilityssä, ollut mukana toteuttamassa mm. kaikkia Suomessa läpivietyjä agilityn MM-kisoja.Viimeisen parin vuoden ajan olen opetellut uutta hoopers-lajia yhdessä nuoren koirani kanssa.

Vuodesta 1997 olen toiminut Suomen Kennelliiton alaisena agilitytuomarina ja nyt vuonna 2023 pätevöitynyt myös hoopers-tuomariksi. Kuulun FCIn kolmihenkiseen ja kansainväliseen mittausryhmään, joka vastaa tällä hetkellä kolmen agilityn pääkilpailun (JOAWC, EO ja AWC) vuosittaisesta koirien mittaustapahtumasta.

Mielestäni niin agilityn, kuin minkä tahansa sen alalajin, tai ylipäänsä kaiken koirien kanssa tekemisen, tulisi olla mukavaa yhteistä tekemistä koiraystäviemme kanssa. Se voi olla sitä, vaikka kilpailisimme korkeammallakin tasolla tai tähtäisimme suorituksissamme aina vain pidemmälle. On upeaa päästä mukaan uudehkon lajin kehittämiseen ja nimenomaan olla mukana täysin uudessa FCI-komissiossa vaikuttamassa sen toiminnan käynnistymiseen siten, että se palvelisi jokaista jäsenmaan harrastajaa. Niin Suomessa, kuin muuallakin maailmassa on käynnistetty varsin laajamittaisesti lajin harrastustoiminta, ja onkin erittäin tarpeellista, että FCI on luonut oman komission koordinoimaan lajille yhteisiä pelisääntöjä. Uskon vahvasti, että näin Suomikin voi alusta lähtien vaikuttaa lajin oikeanlaiseen kehittymiseen ja mahdollistaa asemansa tasavertaisena ja vahvana FCI-jäsenenä myös tässä uudessa komissiossa.

Olen kiitollinen sekä SAGille että Suomen Kennelliitolle minulle suodusta kunniasta toimia tässä FCI-delegaatin tehtävässä.


 

Laura Mättö
Olen aloittanut koiraharrastuksen teini-ikäisenä papillon Millan kanssa vuonna 1997. Papillonin jälkeen minulla oli 3 shetlanninlammaskoiraa, tällä hetkellä harrastus ja kisakaverina on kohta 4-vuotias pieniamerikanpaimenkoira Lumo. 

Lumon kanssa kilpaillaan agilityn kaikissa neljässä lajimuodossa (agility, hyppy, gamblers ja snooker) ja tähdätään myös hooperskisoihin. Koko Lumon harrastusuran ajan hoopers on ollut vahvasti agilityn rinnalla. Agilityn lisäksi Lumon kanssa olen päässyt tutustumaan myös nose workiin.

Agilityn parissa olen toiminut monessa tehtävässä seuratoimijana sekä SAGI:n työryhmissä. Seuratoimijana tutuksi ovat tulleet kilpailujen järjestäminen, kouluttaminen sekä toimikunta ja hallitustyöskentely.  Sagissa olen sääntötyöryhmässä ollut työstämässä vuoden 2023 sääntömuutosta ja tällöin osallistunut Suomen ensimmäisten hooperssääntöjen luomiseen. Sääntötyöryhmän lisäksi olen mukana hooperstyöryhmässä edistämässä lajin kehitystä Suomessa.

Agilitytuomariksi valmistuin 2017, minulla on myös gamblers-, snooker- ja hooperslajimuotojen tuomarioikeudet.

Toimiessani FCI varadelegaattina haluan olla vaikuttamassa lajin kehitykseen niin kansainvälisesti kuin kansallisesti. Tavoitteeni on, että saamme vietyä suomalaisten harrastajien näkemystä myös lajin kansainväliseen toimintaan ja pystymme vaikuttamaan lajin kansainväliseen kehitykseen muunmuassa sääntöesitysten avulla.

Kiitos SAGille ja Suomen Kennelliitolle kunniasta toimia FCI-varadelegaatin tehtävässä.

Takaisin