Ratkaisu estevälien mittaustavan muutoksesta siirtyy ensi vuodelle - Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunta ei ottanut esitystä käsittelyyn joulukuussa

SAGI on toimittanut syyskokouksen 2022 päätöksen mukaisesti Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunnalle sääntömuutosesityksen, jonka mukaan agilityradalla esteiden enimmäisväli tulisi kasvattaa kahdeksaan metriin ja mittaustapa säilyttää suorana linjana esteiden välillä. Koe- ja kilpailutoimikunta ei ottanut muutosesitystä käsittelyyn joulukuussa seuraavin perustein:

Koesääntöihin liittyvät ohjeet ovat on voimassa Kennelliiton hyväksymässä muodossa vähintään viisi (5) vuotta, ennen kuin niitä voi esittää muutettavaksi. Kennelliitto voi erityisen painavista syistä esittää muutoksia aikaisemmin.

Muutokset koe- ja kilpailusääntöihin liittyviin ohjeisiin tulee käsitellä yhtenä kokonaisuutena (säännöstönä) vaikka ei säännöstön johonkin osaan ole tulossa muutoksia.

SAGI jatkaa määrätietoisesti töitä viedäkseen muutosesityksen läpi ja on lähettänyt muutosesityksen uudelleen käsittelyyn Kennelliittoon tarkentaen esityksen taustoja. Ratkaisu muutosesityksen osalta siirtyy ensi vuoden puolelle.

Syyskokoukseen TamSKin tekemän esityksen taustalla on vuodenvaihteessa 2023 voimaantuleva suuri sääntöpäivitys, jonka mukaisesti esteiden enimmäisväli on yhdeksän metriä ja väli mitataan koiran arvioitua suorituslinjaa pitkin. Tämä päivitys hyväksyttiin Kennelliitossa aiemmin tänä vuonna ja se astuu voimaan 1.1.2023.

Esteväliesityksen sisältöä ja taustoja on avattu syyskokouksen kokoustiedotteessa.

Takaisin