Kevätkokouksen 2022 päätöksiä

SAGIn vuoden 2022 kevätkokous järjestettiin lauantaina 23. huhtikuuta. Kokouksen pöytäkirjan julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin mutta tähän tiedotteeseen on nostettu merkittävimmät kokouksessa tehdyt päätökset.

Kokouksessa päätettiin seuraavaa:

  • Halli-SM-kilpailut eriytetään edustusjoukkuekarsinnoista. Lisäksi yksi kolmesta kevään karsintaviikonlopuista (E01, EO2, MJ-karsinnat) pudotetaan pois ja viimeistä karsintaviikonloppua aikaistetaan niin, että kilpailuiden ajankohdat ovat helmikuu ja huhti-toukokuu. Tämä hyväksytty vastaehdotus oli LAW:n tekemä. Muutokset toteutetaan vuodesta 2023 alkaen. (Kokouksen kohta 12.3.)
     
  • Suomessa säilytetään viisi kansallista kokoluokkaa, joiden kokorajat pysyvät ennallaan huolimatta FCI:n kansainvälisiin kokoluokkiin tekemistä muutoksista. Kansainvälisissä kilpailuissa koira kilpailee aina kansainvälisen kokoluokkansa mukaisessa kokoluokassa. Kansallisissa kilpailuissa pikkuminiohjaaja voi päättää, osallistuuko pikkumini- vai miniluokkaan. Samoin kansalliselta kokoluokaltaan pikkumaksi- mutta kansainväliseltä kokoluokaltaan maksikokoisen koiran ohjaaja (säkäkorkeus vähintään 48cm mutta alle 50cm) voi kilpailutapahtumakohtaisesti päättää, kilpaileeko koira pikkumakseissa vai makseissa. (12.2.)
     
  • FCI:n kokoluokkarajojen mukaisille pikkumakseille (intermediate, säkäkorkeus vähintään 43cm ja enintään 48cm) tehdään oma ranking, jotta sen perusteella voidaan karsia koirakoita FCI-kilpailuihin. Muutos toteutetaan vuodesta 2023 alkaen. Muiden säkäluokkien rankingit (XS, S, M, L) säilyvät nykykäytännön mukaisina (13.1.). Tämän hyväksytyn vastaehdotuksen esitti Agilityklubi.
     
  • EO-maajoukkue valitaan nykyisen toimintamallin mukaisesti (13.4.): ”Jokaisesta kokoluokasta nimetään suoraan kaksi täyttä joukkuetta (4 koirakkoa/joukkue). Viimeisen joukkueen kokoluokan valitsee SAGIn hallituksen nimittämä valitsijaraati EO-maajoukkueen karsintojen jälkeen siitä kokoluokasta, josta kilpailuihin löytyy potentiaalisin kilpailuihin halukas joukkue EO-menestystä ajatellen.”

Lisäksi kokouksessa oli esillä EO-karsintasääntöjen julkaisu vuodelle 2023. Nämä säännöt julkaistaan heti kun SAGI saa niille FCI:ltä vahvistuksen.

Takaisin