Muistutus agilityhallien turvallisuudesta

Tammikuu ja helmikuun alku ovat olleet Suomessa monin paikoin erittäin lumisia. Suuria lumimassoja saattaa kertyä myös agilityhallien katoille. Suomen Agilityliitto toivoo, että sen jäsenyhdistykset huolehtivat turvallisuudesta ja ovat tarkkoina omistamiensa sekä käyttämiensä hallien lumitilanteen kanssa.

Vaikka rakenteet tulisi suunnitella kestämään peruslumikuormaa suurempaa lumimäärää, on katolle kertyvää lumikuormaa syytä tarkkailla. Rakenteen piilevät viat voivat tulla esiin jo huomattavasti peruslumikuormaa pienemmillä lumimäärillä. Tuulen kinostama lumi on usein jakautunut katolle epätasaisesti, mikä voi aiheuttaa ongelmia rakenteille.

Lumikuormaa ei voi arvioida lumen paksuuden perusteella: kevyt pakkaslumi on kevyempää kuin suojalumi. Suojasää ei itsessään lisää katolla olevaa lumikuormaa, jollei katolle sada uutta lunta. Sen sijaan vesisade voi lisätä katon lumikuormaa hyvinkin nopeasti, koska lumi “imee” sulaa vettä sisäänsä ja pakkasella vesi jäätyy lumen sekaan.

Katolta pudonnut lumi tulee siirtää pois hallin seinältä. Kaarihallin tai kasvihuonetyyppisen hallin kohdalla tämä on erityisen tärkeää. ”Hallin seinälle kertyvä lumi painaa rakennetta kasaan sivulta, ja tämä lumikuorma saattaa kertyä nopeasti todella suureksi”, sanoo DI, lujuuslaskennan asiantuntija Minna Jutila.

Rakennuksen omistaja on vastuussa katolta putoavan lumen aiheuttamista vahingoista. Jos hallissa on lumiesteet, ne pitää olla kiinnitetty hyvin. Kannattaa tarkistaa, ettei räystäille ole kertynyt isoja jääpuikkoja tai lunta, joka on vaarassa pudota.

”Eristäkää tarvittaessa hallin ympäristö, jos putoavasta lumesta ja jäästä voi aiheutua vaaraa. Huomioikaa etenkin sisäänkäyntien alue ja mahdolliset pysäköintialueet”, Minna Jutila neuvoo.

Lumenpudottajia loukkaantuu enemmän kuin kattoja romahtaa. Katolla työskennellessä pitää huolehtia henkilöturvallisuudesta, eikä katolle tule mennä ilman asianmukaisia turvavaljaita ja -köyttä. Pyydä tarvittaessa ammattiapua lumien pudottamiseen.

Kuusi vuotta sitten tapahtuneen Laukaan maneesiturman jälkeen Suomessa tuli voimaan ns. hallilaki, joka velvoittaa laajarunkoisten hallien omistajat tarkistuttamaan vanhat hallit ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Lain piirissä olevat hallit pitää olla tarkastettu huhtikuun 2019 alkuun mennessä.

”Hallin omistajat voivat laittaa hallin sisäänkäynnille tai muuhun näkyvään paikkaan tiedon, jos halli on tarkastettu ja todettu turvalliseksi käyttää. Vaikka hallisi ei kuuluisi kyseisen lain piiriin, tarkastuksen teettäminen voi silti olla paikallaan”, Jutila toteaa.

Tarkastukseen kuuluu paitsi lujuuslaskelmien ja suunnitelmien tarkastus, myös sen tarkastaminen, että halli on toteutettu suunnitelmien mukaan sekä on edelleen käyttökuntoinen eikä esimerkiksi ruostumista ole päässyt tapahtumaan kriittisissä paikoissa.

Tämän linkin takaa voi käydä katsomassa alueellisesti rakennusvuoden mukaan ylittyykö peruslumikuorma omalla paikkakunnalla.

Takaisin