Nuorisotoiminnan avustukset ovat nyt haettavissa!

Suomen Agilityliiton yleinen avustus nuorisotoiminnan järjestämiseen 2020

Nyt on aika suunnata katse nuoriin lupauksiin! Juniorit palavat halusta kuulla teidän seuranne suunnitelmia tulevalle treenikaudelle. Onko teillä suunnitteilla esimerkiksi yhteinen kurssi, leiri, matka tai koulutus nuorille koiraharrastajille? Oletteko aikeissa järjestää vuoden odotetuimman ja varmasti unohtumattomimman valtakunnallisen leirin? Mitä ikinä keksittekään, nyt on mahdollisuus hakea siihen tukea!

Suomen Agilityliitto (SAGI) tukee seurojen aktiivista nuorisotoimintaa haettavalla yleisellä avustuksella. Tänä vuonna jaettava yleisavustuksen määrä on 7000 euroa.

Avustuksen myöntämisen kriteerit vuonna 2020

Tänä vuonna painotamme seurojen välistä yhteistyötä nuorisotoiminnan kehittämisessä. Suomen Agilityliitto haluaa kannustaa toiminnan (kuten leirin, kurssin tai koulutuksen) järjestämistä alueellisesti ja avoimesti yli seurarajojen kaikille lapsille ja nuorille. Etusijajärjestyksen antaminen oman seuran nuorille on toki sallittua, mutta toiveena tänä vuonna on lisäksi sellaisten nuorten huomioiminen, joilla ei omassa seurassaan ole junioritoimintaa. 

Lisäksi painotetaan mahdollisimman matalaa kynnystä lähteä seurojen järjestämään nuorisotoimintaan mukaan. Tavoitteena on järjestettävien leirien/kurssien/koulutuksien osallistumisen edullisuus tai maksuttomuus nuorille. Tavoitteenamme on alueen nuorten ryhmäytyminen, yhteisöllisyys ja se, että nuoret oppivat tuntemaan lajin harrastajapiirissä olevia muita nuoria.

Avustuksen hakeminen

Nuorisotoiminnan avustuksen hakeminen tapahtuu erikseen täytettävällä lomakkeella, jonka täyttämiseen pääset seuraavasta linkistä: https://forms.gle/CWhZssfS7iRF3Bsq6

Hakemukset tulee jättää viimeistään 15.8.2020.

Ilmoitamme avustushakemuksia koskevista päätöksistä ja myönnettyjen avustusten suuruudesta kaikille hakemuksen jättäneille 10.9 mennessä. Myönnetyt avustukset maksetaan seuralle loppuraportin sekä todellisten kustannusten mukaan tositteita vastaan tapahtuman jälkeen, kuitenkin tämän vuoden puolella.

Hakemukset ja tiedustelut:

nuoriso (at) agilityliitto.fi

Tiina-Liisa Vehkalahti p. 050 5010 514

Takaisin