Suomen Agilityliitto hakee koulutuskoordinaattoria

Suomen Agilityliitto SAGI on valtakunnallinen urheilun lajiliitto. SAGI toimii agilityseurojen ja -harrastajien yhdyssiteenä ja keskusjärjestönä sekä agilityurheilun etujärjestönä. Agility on uusi, kasvava ja nopeasti kehittyvä urheilulaji, jonka suosio on vahvassa nousussa. Suomen Agilityliitossa teet työtä suomalaisen agilityurheilun hyväksi monipuolisissa yhteistyöverkostoissa ja projekteissa.

SAGI hakee koulutuskoordinaattoria koulutus- ja valmennusjärjestelmän kehittämishankkeeseen ja koulutustoiminnan muun työn tueksi 15.4.-31.12.2019 väliselle ajalle. Tule mukaan kiinnostavan urheilulajin kehittämiseen ja haasteelliseen työhön!

Vuonna 2017 käynnistyneessä koulutus- ja valmennustoiminnan kehittämishankkeessa (KOVAKE) uudistetaan koko agilityvalmentajan urapolku. Vuonna 2020 käyttöön otettava uusi koulutusjärjestelmä muodostuu kolmen tason (VOK1, VOK2, VOK3) koulutuskokonaisuuksista. Vuonna 2019 hanke on edennyt uuden järjestelmän mukaisten koulutuskokonaisuuksien ja -sisältöjen pilotointivaiheeseen.

Koulutuskoordinaattorin tehtäviin kuuluvat muun muassa:

  • koulutus- ja valmennusjärjestelmän kehittämishankkeen koordinointi sisältäen hankkeen viestinnällisiä tehtäviä

  • koulutus- ja valmennustoimintaan liittyvien tapahtumien järjestäminen

  • koulutus- ja valmennusjärjestelmän kehittämishankkeen seurantaan ja raportointiin osallistuminen ja muut hankkeen avustavat hallinnolliset työt

  • SAGIn koulutustoimikunnan toimintaan osallistuminen ja kokoussihteerin tehtävät

  • yhteydenpito SAGIn koulutus- ja valmennustoiminnan sidosryhmiin

  • lajiliiton sisäisten toimintamallien kehittäminen yhteistyössä liiton toimijoiden ja sidosryhmien kanssa

Hakijalta odotamme:
  • kokemusta tapahtumien järjestämisestä ja koulutussuunnittelusta

  • aktiivista ja itsenäistä työskentelyotetta sekä kehittämishalukkuutta

  • hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja

  • organisointi- ja ongelmanratkaisutaitoja

Koulutuskoordinaattorin työaika on 37,5 tuntia viikossa. Tehtävän palkkaus määräytyy Urheilujärjestöjä koskevan työehtosopimuksen vaativuustason B mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkanosa on 1 943,10 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 77 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Koulutuskoordinaattorin pääasiallinen työpiste sijaitsee Suomen Agilityliiton toimistolla Sporttitalolla Helsingin Pitäjänmäessä osoitteessa Valimotie 10. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä sekä jonkin verran matkustamista eri puolilla Suomea.


Edut:
  • joustava työaika
  • etätyömahdollisuus
  • liikunta- ja kulttuurietu
  • työnantajan tukema lounas

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostitse (lotta.kortteinen@agilityliitto.fi) viimeistään pe 22.3.2019 klo 12:00.

Lisätiedot:

Lotta Kortteinen

Suomen Agilityliitto ry, hallituksen jäsen
lotta.kortteinen@agilityliitto.fi
050 568 0950

http://www.agilityliitto.fi/

Takaisin