Vaasan Agilityseuran juniorihanke-webinaarin tallenne nyt katsottavissa

Kuva: Jukka Pätynen / koirakuvat.fi
Kuva: Jukka Pätynen / koirakuvat.fi

Vaasan Agilityseura järjesti 10.12.2023 webinaarin aiheesta, kuinka seura käynnisti omaa junioritoimintaa hankerahoituksella syksyllä 2022. Webinaarissa toiminnasta olivat kertomassa seuran nuorisovastaava Jessica Nygård sekä puheenjohtaja Tiina Jokinen. Jessica toimi koordinoivassa vastuuroolissa läpi hankkeen.

Hankkeen tavoitteena oli löytää lajille uusia junioriharrastajia, joilla ei ollut aikaisempaa kosketuspintaa agilityyn. VAS sai hankkeen upeasti maaliin ja tavoitteena on, että jatkossa seura saisi vuosittain aloittavan junioriryhmän. Hankkeen onnistumisen kannalta todettiin tärkeäksi, että sillä oli sitoutuneet vastuuhenkilöt koordinoinnin ja valmennuksen osalta. 

- Opettavainen hanke, jossa etuna oli startata täysin nollasta. Näin voidaan rakentaa helpommin kehityssuunnitelma, kun kaikilla on samat lähtökohdat harrastukseen. Hankkeesta saatu kokemus vie suoraa kohti lajin kokonaisvaltaisempaa kehitystä. Suosittelen ehdottomasti muitakin seuroja kokeilemaan rohkeasti junioritoiminnan käynnistämistä, toteaa VAS:n puheenjohtaja Tiina Jokinen.

Tallenne webinaarista löytyy täältä.

Muut materiaalit webinaarista lisätään ladattaviksi myöhemmin, materiaalit saa myös kysymällä: toimisto@agilityliitto.fi

Takaisin