Vuoden 2026 agilityn SM-kilpailut siirtyvät viikolla eteenpäin

Kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi
Kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi

Agilityliiton vuoden 2026 SM-kilpailujen ajankohtaan tulee muutos. Kilpailut järjestetään 29.–30. elokuuta 2026 Lahdessa, eli viikkoa myöhemmin kuin alkuperäinen vuoden 2021 vuosikokouksessa hyväksytty ajankohta 22.–23. elokuuta 2026.

Ajankohdan siirtoon on päädytty, sillä Lahden stadion ei ole alkuperäisenä viikonloppuna käytettävissä toisen tapahtuman vuoksi. Ajankohdan siirto mahdollistaa kilpailujen järjestämisen suunnitellulla paikalla, aiemmin sovittujen järjestelyjen mukaisesti. Samalla varmistetaan, että tapahtuma voidaan toteuttaa SM-tason vaatimusten mukaisesti laadukkaassa ympäristössä.

Suomi on hakenut EO-kilpailujen järjestäjäksi

Vuoden 2026 SM-kilpailut saavat erityistä painoarvoa myös siksi, että Suomen Agilityliitto on hakenut Agilityn European Open -kilpailujen järjestelyoikeuksia vuodelle 2028, suunniteltuna kisapaikkana juuri Lahden stadion. SM-kilpailut tarjoavat kotimaisille kilpailijoille mahdollisuuden tutustua potentiaaliseen EO-areenaan ja valmistautua mahdollisiin tuleviin kansainvälisiin kilpailuihin kotimaassa.

Ymmärrämme, että ajankohdan siirto saattaa aiheuttaa muutoksia jo suunniteltuihin aikatauluihin. Päätös on tehty harkiten yhteistyössä tapahtuman järjestäjän kanssa, jotta kilpailut voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti ja laadukkaasti.

Tervetuloa SM-kilpailuihin Lahteen 29.–30. elokuuta 2026!

Takaisin