SAGIn toimintaohjeet pandemian hoidossa

Kilpailut ja tapahtumat

Kilpailuiden ja tapahtumien järjestämisen osalta seurojen tulee huomioida oman alueensa tartuntatautivaihe ja siihen liittyvät määräykset. Taudin vaiheittain on annettu ohjeistukset mm. yleisötilaisuuksista sekä harrastustoiminnasta. Agilitykilpailut ovat luonteeltaan yleisötilaisuuksia.

Epidemian kiihtymisvaiheessa aluehallintovirasto voi antaa rajoituksia mm. rajaamalla tapahtuman osallistujamääriä.

Epidemian leviämisvaiheessa aluehallintovirasto voi antaa rajoituksia mm. rajaamalla tapahtuman osallistujamääriä enintään 10 henkilöön tai kieltämällä tapahtuman kokonaan.

SAGI on antanut ohjeistukset seuroille 9.7.2020 kilpailujen järjestämiseen liittyen. SAGI on päättänyt erillisellä päätöksellä 26.11.2020, että leviämisvaiheessa olevan alueen kilpailut ja tapahtumat tulee perua tai siirtää 26.11.-13.12.2020 välisenä jaksona.

SAGI seuraa valtiohallinnon suosituksia ja alueellisia määräyksiä ja tarvittaessa erillisellä tiedotteella SAGI voi perua myös kiihtymisvaiheessa olevien alueiden tapahtumat.

Harrastustoiminta

Harrastustoiminnan osalta tulee seurojen seurata määräyksiä, jotka koskevat yli 20-vuotiaiden harrastustoimintaa ja yksilölajeja koskevaa harrastusryhmätoimintaa. Määräysten lisäksi SAGI suosittelee seuroja noudattamaan viranomaisten suosituksia harrastustoimintojen ja urheilupaikkojen suhteen. 

SAGI peruuttaa aikaväliltä 26.11.-15.12. ne kiihtymis- ja leviämisalueiden ryhmätapahtumat, joissa sillä on järjestämisvastuu. Peruutus koskee mm. Lännen TopTeam -leiriä 28.-29.11. SAGI noudattaa tässä Valtioneuvoston suositusta harrastustoiminnan keskeyttämisestä.

Nuorten harrastustoiminta

Lasten ja nuorten harrastustoimintaa tulee mahdollistaa, ellei erillisesti leviämisvaiheen määräyksillä tätä kielletä.

SAGI seuraa taudin tilannetta ja antaa seuraavan tiedotteen kilpailujen ja tapahtumien tilasta 15.12.2020.  Jos tiedossa on kieltojen jatkuminen, tullaan kilpailujen järjestäjiin olemaan erikseen yhteydessä.

Määritelmiä:

Yleisötapahtumat https://www.avi.fi/web/avi/yleisotilaisuudet#/web/avi/edistynyt-haku

Lisätietoja:

AVI yleiset ohjeet https://www.avi.fi/

Olympiakomitea yleiset ohjeet urheilussa

https://www.olympiakomitea.fi/2020/11/20/ajankohtaista-tietoa-koronavirustilanteen-vaikutuksesta-urheiluun/

Takaisin